Mukavia maaseutumatkailun kohteita ulkomailla

Filed under: Kulttuuri — admin @

Jos Suomen maaseutunähtävyyksiä on vaikea saada mahtumaan yhdelle listalle, niin ulkomaisten kohteiden osalta tehtävä lienee jo täysin mahdoton. Mutta joitakin esimerkkejä voidaan kyllä antaa. Jos oletetaan, että matka alkaa Suomesta ja suuntautuu vaikka Tanskan, Saksan ja Ranskan kautta Iso-Britanniaan, niin paljon erilaista nähtävää löytyy aina kiinnostuksen kohteiden mukaan.

Pohjois-Euroopastakin löytyy pieniä maaseutupaikkakuntia, joista voi ostaa mm. omia paikallisia erikoisuuksia, aivan kuten Suomessakin. Paikkakuntien mukaan nimettyjä tuotteita, kuten vaikkapa Edamin juusto Hollannista tai saksalaiset oluet, makkarat ja viinit. Jos etsit nähtävyyksiä, löytyy kaupungeista opastusta turisteille, ja moniin maaseudun paikkoihin myös järjestetään opastettuja kiertoajeluita. Hollannissa suositut tulppaaniviljelmät ovat esimerkiksi yksi hauska matkailukohde.

Jos matka puolestaan kohdistuu Brittein Saarille: Englantiin, Skotlantiin ja Irlantiin, ei kannata missään nimessä ohittaa paikallisia whisky-tislaamoja, jotka ovat erityisesti Skotlannin yksi hieno erikoisuus. Tislaamoihin järjestetään opastettuja turistikierroksia ja whiskyn valmistamisen lisäksi niistä saa mielenkiintoista tietoa vaikkapa paikallisesta historiasta. Tislaamot sijaitsevat usein myös hyvin kauniilla paikoilla, kuten vaikkapa Glengoynen tislaamo Skotlannissa. Tietysti Brittein Saarilta löytyy valtavasti muutakin, mutta whiskyt ja oluet ovat kuitenkin yksi omaleimainen paikallisen maaseudun nähtävyys.

Ranskassa ja Etelä-Euroopassa suosittuja matkailukohteita puolestaan ovat viinitilat. Internetistä löytyy helposti lisää tietoa tiloista, jotka ovat avoimia turisteille. Etelä-Euroopasta ja Välimeren rannikolta puolestaan löytyy lukuisia omia kulinaristisia erikoisuuksia niin paljon, että niitä on mahdotonta alkaa erittelemään. Unohtaa ei sovi myöskään Itä-Eurooppaa, kuten vaikkapa Kroatian upeita valkohiekkaisia uimarantoja. Nämä lomapaikat ovat täysin verrattavissa vaikkapa Thaimaan ja Filippiinien paratiisisaariin. Toinen suosiotaan kasvattanut matkailukohde on Bulgaria, jonka maaseudulla voi vielä aistia ainutlaatuisen verkkaisen elämäntyylin, joka on muualta Euroopasta jo pitkälti kadonnut. Bulgaria ja Romani sekä eräät muut maat ovat myös suomalaisittain varsin edullisia lomakohteita.

Asioita, joita voi tehdä kun matkustaa

Filed under: Kulttuuri — admin @

Vaikka matkailu ja uusien paikkojen näkeminen ja kokemusten saaminen onkin sinänsä hienoa, on matkailussakin joskus omat pitkästyttävät hetkensä. Usein ne liittyvät pitkiin juna- ja bussimatkoihin tai pitkiin lentoihin. Tietysti jokainen kokenut matkailija ymmärtää, että pitkätkin välimatkat kuuluvat matkailuun, eikä vaikka 12 tunnin junamatka pituus pitäisi olla suuri yllätys.

Onneksi nykyaikana tekniikka mahdollistaa monien asioiden tekemisen myös silloin kun matkustaa. Perinteisen ajankulun kuten kirjan tai lehden lukemisen ja musiikin kuuntelun lisäksi nykyaikaiset älypuhelimet ja tabletit tarjoavat paljon hienoja uusia mahdollisuuksia nykyajan matkustajille. Sekä älypuhelimeen että tablettiin voi ensinnäkin ladata etukäteen vaikka elokuvia, joita voi katsella. Tämä onnistuu myös laivassa ja lentokoneessa, koska laitteeseen ladatun videon katseluun ei tarvita internet-yhteyttä, jota ei lennolla ole, eikä usein laivoillakaan.

Myös työnteko, vaikkapa tekstin editointi tai ohjelmointi, onnistuu mainiosti kannettavalla tietokoneella lennonkin aikana. Kun matkustetaan maan pinnalla bussilla tai junalla, voidaan myös internet-yhteyttä käyttää, ja silloin pelaaminen on yksi mainio ajanviete. Yksi erityisesti suomalaisten suosima pelipalvelu on Betsafe, jonka online-mobiilikasinoa voi pelata tabletilla ja älypuhelimella missä tahansa, missä on internet-yhteys. Betsafen pelit on optimoitu varta vasten mobiililaitteille, ja pelaaminen onnistuu hienosti kosketusnäytön avulla. Pelivalikoimasta löytyy niin klassiset kasinopelit kuten ruletti ja blackjack, kuin myös pokeripelit. Tarjolla on myös kattavat vedonlyöntipalvelut, ja vetoa voi lyödä melkein mistä tahansa. Betsafen mobiilipalvelu on luotettava pelipaikka, ja pelien ja vedonlyöntikertoimien parissa pitkäkin odotus kuluu kuin siivillä.

Matkoilla voi toki viettää aika perinteisemminkin, vaikka kirjojen tai musiikin parissa. Korvalappustereot, jotka yleistyivät 1980-luvulla olivat nykyisen mobiilikulttuurin esiaste. Silloin musiikkia kuunneltiin c-kaseteilta, ja nyt mp3-tiedoistoista tai suoraan internetin musiikkipalveluista. Perinteisen kirjan rinnalle puolestaan on tullut tabletilla luettava e-kirja, joka tulee varmasti yleistymään lähivuosina. Ja tietysti junamatkalla voi ihan perinteisesti katsella vaihtuvia maisemia ikkunoista ja tutustua matkatovereihin.

Maaseutumatkailijan muistilista

Filed under: Kulttuuri — admin @

Lomalle ja matkalle voi valmistautua monella eri tavalla. Toiset pakkaavat melko paljonkin tavaraa mukaansa, ainakin yhden tai joskus useammankin matkalaukun verran. Toiset taas pärjäävät hyvin vaikka pienellä lentolaukulla tai selkärepulla. Siihen kuinka paljon tavaraa kannattaa matkalle ottaa, vaikuttaa tietenkin moni asia: tehdäänkö matka omalla autolla (jolloin tavaroita on helppo kuljettaa), vai onko matkustustapana lentokone tai kenties laiva, bussi tai juna?

Ja onko kyseessä muutaman päivän vai usean viikon reissu. Tietysti silloin kun tavaroita joutuu itse kantamaan, niin pakkaaminen kannattaa minimoida. Moni matkalle pakattu asia on sellainen, että reissun jälkeen huomaat, että sitä ei kertaakaan tarvittu. Mutta joitakin asioita kannattaa kuitenkin laittaa muistilistalle ja huolehtia siitä, että ne tulevat mukaan matkalle.

Matkapuhelin ja laturi. GSM-verkko toimii jo lähes kaikkialla, joten suomalainen matkapuhelin useimmiten toimii ulkomailla. Suomalaista liittymää sen sijaan ei ainakaan Euroopan ulkopuolella kannata käyttää, muuta kuin ehkä tekstiviesteihin, sillä puhelinlasku saattaa olla kallis yllätys. Helpointa on heti maahan tullessa hankkia paikallinen etukäteen maksettu SIM-kortti. Puhelinta ei muutenkaan ehkä tarvita maaseutumatkailussa, mutta se on hyvä kuitenkin olla mukana yllättävien tilanteiden varalta.

Verkkovirta-adapteri. Suomessa ja pohjoismaissa käytössä oleva sähköpistoketyyppi ei ole missään nimessä mikään maailmanlaajuinen standardi. Matkapuhelimen laturi tarvitsee virtaa, ja sen vuoksi kannattaa hankkia kohdemaan sähköverkkoon sopiva pistoke-adapteri, joka ei yleensä maksa kuin muutaman euron.

Muita tarpeellisia mukaan pakattavia pieniä mutta joskus tärkeitä juttuja ovat esim.: desinfiointipyyhkeitä, joita saa apteekeista. Kortisonitabletteja, eli perinteinen kyypaukkaus hyönteisten puremien varalta. Laastareita ja sidetarpeita ensiapuun. Särkylääkkeitäkin on hyvä olla. Unohtaa ei pidä myöskään kynää ja paperia. Nämä asiat voi tietysti pakata mukaan jo Suomessa tai sitten ostaa paikan päältä. Lisäksi monesti matkailija saattaa myös huomata, että tölkinavaaja, pieni lusikka tai haarukka, pullonavaaja (viini- tai muu pullo) ovat joskus varsin tarpeellisia asioita. Niin, ja tietysti se passi ja hammasharja.

Mukavia maaseutumatkailun kohteita Suomessa

Filed under: Kulttuuri — admin @

Suomessa on niin paljon hyviä maaseutumatkailukohteita, että niiden listaaminen tässä ei ole mitenkään mahdollista, mutta joitakin esimerkkejä voi toki poimia. Jos oletetaan että matka lähtee Helsingistä Suomen länsirannikkoa pitkin pohjoiseen päin, löytyy ensimmäiset mielenkiintoiset matkailukohteet jo aivan Helsingin lähistöltä, Uudenmaan läänin alueelta. Vihti esimerkiksi on elinvoimainen maaseutupitäjä, josta löytyy maatiloja, museoita ja paljon muuta mielenkiintoista. Kun matkaa jatketaan Turun suuntaan, voi Helsinki-Turku -moottoritien sijasta ajaa vaikka historiallisia teitä pitkin.

Tällaisia ovat Kuninkaantie ja Härkätie. Ne noudattavat pitkälti samoja osittain jo rautakauden aikaisia vanhoja reittejä, joita pitkin talonpojat, kiertolaiset, sotilaat, virkamiehet ja jopa Ruotsin kuningas on aikanaan kulkenut. Härkätie kulkee Hämeen linnasta Turun linnaan vanhojen maaseutupitäjien kuten Someron ja Perttelin kautta. Salossa tie risteää Kuninkaantien kanssa, joka puolestaan on vanha Tukholman ja Pietarin välinen postireitti.

Jos matkaa jatketaan Turusta pohjoiseen, edetään taas vanhojen maaseutupitäjien läpi: Nousiainen, Mynämäki ja Laitila. Rannikkoa lähempänä löytyy Kalanti, joka on yksi vanhimpia suomalaisia paikkakuntia. Lopulta tullaan Raumalle, joka on kuuluista elinvoimaisesta vanhasta kaupungistaan. Vaikka Rauma ei ole varsinaisesti maaseutukohde, kannattaa kaupunkiin kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ehdottomasti tutustua.

Matkaa voi jatkaa sitten joko rantatietä pitkin Porin ja Vaasan, ja monen elinvoimaisen maaseutukunnan kautta pohjoiseen, tai vaihtoehtoisesti suunnata kohti Tamperetta ja Järvi-Suomea. Jokaisesta Suomen kolkasta löytyy kuitenkin nähtävää: on kansallispuistoja ja kansallismaisemia, maataloja ja kartanoita, vesistöjä ja kalastuspaikkoja, retkeilyalueita ja niin edelleen.